Yhdistykset
Hinnerjoen Nuorisoseura ry Hinnerjoen nuorisoseuraon toiminut yli sata vuotta keskeytymättä. Seuran tämänhetkisistä toimintamuodoista näkyvin on sekakuoro Jokisoinnut. Kuoro on saavuttanut mainetta lukuisilla esiintymisillään kotimaassa ja baltiassa. Viime vuosina nuorisoseuran toimintaan on kuulunut myös mm. vuosittainen koirien match show, syksyiset ruskamarkkinat, sekä perinteiset tanssit ja erilaiset, lyhyet kädentaitokurssit. Seurantalo Rauhalaa voi myös vuokrata erilaisten tilaisuuksien viettopaikaksi, esimerkiksi syntymäpäivä- ja hääjuhliin. Tutustu Rauhalaan tarkemmin täällä, Satakunnan Nuorisoseurojen liiton sivuilla, tai Seurantalot.fi-sivustolla. Pj. Niina Laihonen Siht. Sarita Järnberg p.050 438 1885
Jokisoinnut-kuoro
![]() Jokisoinnut-kuoro on vireä, eloisa, aktiivinen ja eteenpäin pyrkivä, pian 25-vuotias sekakuoro Eurasta. Kuoron tukipaikka on Hinnerjoki ja siellä Harjunummern kappeli. Harjoitukset pidetään torstaisin klo. 18.15-21.00. Kaikenikäisiä laulajia kuorossa on kaiken kaikkiaan n. 25. Ohjelmisto pyritään laatimaan monipuolisesti: viihdettä, iskelmää ja kansanlauluja, mutta myös klassista ja hengellistä musiikkia. Jokisoinnut ovat esiintyneet pääasiassa Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueilla erilaisissa tilaisuuksissa, kuten vuosijuhlissa, syntymäpäivillä, kirkkokonserteissa yms. Kuoro on tehnyt useamman kerran matkoja mm. Viroon, jossa se on ollut Kosen Kamarikuoron vieraana ja sai mahdollisuuden osallistua myös Tallinnan laulujuhlille. Vuoden 2002 kesällä Jokisoinnut osallistuivat Nordic Baltic-festivaaleille Liettuan Klaipedassa, ja Ruotsissakin kuoro on ehtinyt pistäytyä. Kuoron musiikillisena johtajana toimii musiikin maisteri Anne Eliise Mattila ja kuoron puheenjohtajana Eeva Kallio. Ota rohkeasti yhteyttä, jos tarvitset esiintymään hyvää ja reipasta kuoroa, tai jos olet kiinnostunut tulemaan laulajaksi. Yhteystiedot: Anne Eliise Mattila p. 0400 298253 annematant@hotmail.com Eeva Kallio p. 040 5081010 eeva.kallio@hotmail.com
MLL Hinnerjoki
Mannerheimin Lastensuojeluliiton tehtävänä on edistää lapsen oikeutta onnelliseen lapsuuteen. Myös Hinnerjoen osaston tavoite on kylän lasten ja perheiden hyvinvointi. Yhdistys järjestää vuosittain toimintaa ja ohjelmaa lapsille ja lapsiperheille. Näitä ovat viime vuosina olleet mm. enkelikirkko, kynttiläkulkue itsenäisyyspäivänä, satutunnit kirjastossa, talvirieha ja koulunaloitusjuhla ekaluokkalaisille. Myös erilaiset retket, esimerkiksi Puuhamaahan, kylpylään ja lähikaupunkien teattereihin, ovat olleet suosittuja. Muuta perinteistä toimintaa ovat puuhapäivät ja myyjäiset toritapahtumassa kesällä ja joulun alla. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Pj Sariella Ojala puh.044-5119085 Siht. Jaana Muuvila puh.050-3220315
Hinnerjoen VPK Hinnerjoen palokunta turvaa hinnerjokilaisten asukkaiden arkista elämää. Jäsenmäärä on n. 60 henkilöä. Hinnerjoella on ajanmukainen paloasema kalustoineen ja aktiivinen nuoriso-osasto, jonka vetäjänä toimii Antti Rautala. Mukaan pelastustoimintaan pääsee 18-vuotta täyttänyt, tarvittavat kurssit ja kokeet suorittanut henkilö. Päällikkö Marko Oksanen p. 0400-890824 sähköposti: hinnerjoen.vpk(at)dnainternet.net
Voimistelu- ja urheiluseura Hinnerjoen Yritys ry Hinnerjoen Yritys ry on urheilun yleisseura, ja se on perustettu vuonna 1931. Seuran lajeja ovat palloilut, yleisurheilu, suunnistus ja hiihto. Seura on kunnostautunut erityisesti suunnistuksen arvokisojen, kuten SM-kisojen, pohjoismaiden välisten sekä kansainvälisten kilpailujen järjestäjänä. Näissä kilpailuissa osanottajamäärä on ollut 400-3500. Seura hoitaa latujen kunnossapidon Hinnerjoelta kunnan "metsäkämpälle" ja sieltä edelleen Vaaljoelle, sekä latujen hoidon urheilukentän maastossa (5km, josta valaistua latua 2km). Pj. Jussi Kallio p.0503663946 Siht. Jarmo Sjöblom p. 028665358
Hinnerjoen metsästysseura Salo-Veikot ry Salo-Veikkojen metsästysmaiden pinta-ala vuonna 2004 on 10200 ha. Vuonna 2004 metsästysseuran hirvenkaatokiintiö oli 24 eläintä. Seuran koiraharrastus ja kenneltoiminta on viime vuosina ollut vireää.Seuran kotisivut www.saloveikot.fi Pj. Matti Salko Siht. Anni Asikainen p. 0400-615707
Hinnerjoen karjalaiset Alkuvuosina Hinnerjoen karjalaiset ry:n toiminnan tavoitteena oli paitsi viihteellinen toiminta myös päivänpolttavien asioiden, kuten siirtoväen elämän käytännön ongelmien ratkaiseminen. Läpi vuosien seuran jäsenille tärkeintä on kuitenkin ollut kokoontuminen kuukausittaisiin tarina- ja tupailtoihin.Pj. Lauri Inkinen p. 02-866 6006, siht. Sirkka Isola p. 02-866 5293
Hinnerjoen Maatalousnaiset ry Hinnerjoen Maatalousnaiset ry:n tavoitteena on toimia maa- ja kotitaloudessa työskentelevien naisten ammatillisen tiedon ja taidon korottamiseksi sekä naisia kiinnostavan harrastustoiminnan yhdyssiteenä. Maatalousnaiset kokoontuvat n. kerran kuukaudessa kiinnostavien asioiden merkeissä käsitellen mm. ruokataloutta, terveydenhoitoa, puutarhanhoitoa sekä ajankohtaisia asioita.Pj. Heli Inkinen Siht. Leea Seppälä
SPR:n Hinnerjoen osasto SPR:n Hinnerjoen osasto järjestää EA-kursseja, ystäväpalvelua, verenluovutuksia, ompelu-käsityöiltoja, tansseja, konsertteja, illanviettoja, retkiä, vanhustentoimintaa, vaate- ja kenkäkeräyksiä, joulumyyjäisiä ym.Osaston pj. Simo Koivunen Siht. Lea Heikkilä
Hinnerjoen Kotiseutuyhdistys ry Valon talo, Hinnerjoen kotiseutumuseo on entisöity ns. "tilattoman väestön" asunnoksi, jollainen se on ollut 1900-luvun alussa. Museossa on nähtävillä mm. vanhanajan suutarin ja vaatturin työhuoneet, koulu, maatalousmuseo ja museolle lahjoitettu 1500 kahvikupin kokoelma.pj. Mikko Nummela p. 0500-592226 mikko.nummela(at)pintos.fi siht. Lea Heikkilä p. 02-866 5153
Rinnomäen Remmi ry Hinnerjoen koulun vanhempainyhdistys Rinnomäen Remmi ry:n tarkoituksena on tiivistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä yhteistyötä sekä tuoda esille kotien toiveita ja kannanottoja koululle. Yhdistyksen jäseniä ovat kaikkien koulun oppilaiden vanhemmat, jäsenmaksua ei peritä, vaan toimintaa rahoitetaan järjestämällä eri tilaisuuksissa arvontaa, puffetteja tms.pj. Sari Tuominen siht. Anna-Leena Huhta-Aho p. 02-865 1044, op.jäsen Johanna Rinteelä p. 02-865 2262
Korven Roskis On korvenkyläläisten perustama "yritys" jätehuollon hoitamiseksi taloudellisesti ja tehokkaasti. Paikalta löytyvät jätelavat sekajätteelle ja rautaromulle sekä pienemmät säiliöt kirkkaalle ja värilliselle lasille, pattereille, muoville ja pienmetallitavaroille. Paikka toimii talkooperiatteella.Yhteydenotot: Asko Laihonen p. 040 5969 739
|

